perjantai 15. helmikuuta 2013

Elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme. Minun mielestäni hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä.

Lentosotamies Järvenpää.
Niin... elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme - näin toteaa otsikkoni ja yksi alokaspäivieni mietelauseista. Kuitenkin hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä, toteaa aforismi lopuksi.

Onko todella näin? Kysymys on varmaan samasta asiasta, näkeekö puolillaan vettä olevan lasin puoliksi täysinäisenä vai puoliksi tyhjänä. Yksilön mieli määrittää sen, miten hän katsoo maailmaa ja ympärillä olevaa ympäristöä - ja miten hän tulee selviytymään siitä.

On kirjoitettu tuhansia kirjoja siitä, kuinka ihminen voi kasvattaa omaa mielenvoimaansa. Varmaan kukaan ei ole kuitenkaan ikinä löytänyt vastausta noista kirjoista; vastaus voi löytyä vain, jos joutuu kokemaan jotain sellaista, missä mitataan mielenvahvuutta. Armeija on yksi paikka niistä, missä sitä tarvitaan ja mitataan aina välillä. Hyppäys autuaasta siviilielämästä kasarmin harmauteen on kuitenkin sen verran iso kenelle tahansa.

Lupasin jo viime sunnuntaina, että tänään perjantaina - 15. helmikuuta - julkaisen blogissani alokasaikani jokapäiväiset aforismit. Jokaiselle palvelusaamulleni kasarmilla minulla oli yksi aforismi, joka antoi minulle voimaa ja uskoa selviytyä päivän haasteista - olivat ne sitten helpompia tai hieman vaikeampia, ehkä jopa ylitsepääsemättömiä. Joukossa löytyy todellisia helmiä aforismien osalta mielestäni. Kaikissa niissä on jotain erityistä, joka sopii mitä erilaisempiin elämäntilanteisiin.

Olkaa hyvä, "nauttikaa" ja käyttäkää. Ja kuten joku on todennutkin joskus, armeijassa ei mitata niinkään fyysistä kestävyyttä vaan enemmän päätä. Nämä aforismit ovat sille päälle, hengen voimalle, jota ei punttisalilla kasvateta.

Kasarmin portti ohitettu ekana päivänä.
- Ensimmäinen viikko -

8.1.2013 Vaikka olisin vangittuna muurien sisään ikuisesti. Elän mielessäni ja näin olen aina vapaa. Voima kuin voima lähtee aina ihmisestä sisältä.

9.1.2013 Elämäsi ei muodostu päivistä, jotka ovat menneet, vaan päivistä, jotka muistat.

10.1.2013 Tärkeät asiat voi tehdä vain kerran: kerran synnyn, kerran kuolen ja vain yhden kerran elän tämän hetken.

11.1.2013 Lakkaa katumasta eilistä, kieltäydy pelkäämästä huomista ja elä tätä päivää.

12.1.2013 Elämässä matka on tärkeämpi kuin määränpää.

13.1.2013 Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää. Rohkeutta on se, että pelkää ja uskaltaa silti.

- Toinen viikko -

11.1 ei hymyilytä klo 23.00 maissa.
14.1.2013 Onnen avain hukkuu usein. Mutta ovi ei ole koskaan lukossa.

15.1.2013 Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista. Se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista.

16.1.2013 Voima on vahva sinussa.

17.1.2013 Parempi epäonnistua jonkun tekemisessä kuin onnistua siinä, ettei tee mitään.

18.1.2013 Varmin tapa välttää kyllästyminen on omistautua sellaiseen asiaan, johon lujasti uskoo. Pane itsesi likoon. Ole jotakin. 

- Kolmas viikko - 

21.1.2013 Onni ei tule etsien, vaan eläen

22.1.2013 Voittajaksi ei synnytä. Voittajaksi kasvetaan.

23.1.2013 Kipu on väliaikaista, luovuttaminen on ikuista.

24.1.2013 Peter Pan -kirjassa lentämään pystyivät ne. joilla oli onnellisia ajatuksia.

25.1.2013 Askel askeleelta portaita kiivetään.

- Neljäs viikko - 

Tukikohtakomppanian apupäivystäjä yöllä klo 4:11.
28.1.2013 Kehitä itsellesi kyky panna tuulemaan silloin, kun on pakko, piditpä siitä tai et – niin löydät onnen.

29.1.2013 Ole reilusti oma itsesi – et voi olla onnellinen jonkun toisen kengissä. Ilman hyvää sydäntä ei aivotkaan jaksa ajatella, sydän määrää mielen voiman.

30.1.2013 Homma kuin homma on vähän niin kuin vessassa käynti. Ei ole todella valmis ennen kuin paperityöt on tehty.

31.1.2013 Uskalla olla yksilö. Muut ihmiset ovat tärkeitä, mutta omaa itse rohkeutta, tervettä itsevarmuutta ja lujuutta.

1.1.2013 Suurin osa ihmisistä on olemassa, mutta ei elä.

2.1.2013 Joskus elämässä tarvitaan vain 20 sekuntia rohkeutta saavuttaakseen jotain hyvää.

3.1.2013 Elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme. Minun mielestäni hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä.              

- Viides viikko ja leiriviikko Lohtajalla -

4.2.2013 Menestys tarkoittaa sitä, että on rohkeutta, päättäväisyyttä ja tahtoa tulla siksi ihmiseksi, joksi uskomme olevamme tarkoitettuja.

5.2.2013 Kyky on se, mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää sen, mitä teet. Asenne ratkaisee, kuinka hyvin teet.

Vähän tonnikalaa suurimpaan nälkään leirillä 6.2.
Ennen kaikkea, hetki sisällä lämpimässä.
6.2.2013 Ota riski! Koko elämä on riskiä. Ihminen, joka menee pisimmälle, on usein se, joka uskaltaa tehdä ja kokeilla rajojaan. Varman päälle kulkeva vene ei koskaan pääse etäälle rannalta.

7.2.1013 Ne, jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.

8.1.2013 Tänään on huominen, josta olit huolissasi eilen.

- Kuudes viikko -

11.2.2013 Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä, mitä teet, onnistut varmasti.

12.2.2013 Unelmat ja toiveet voivat olla vaikeasti tavoitettavissa. Saavuttaaksesi ne, sinun on jaksettava yrittää. Älä luovuta. Ennen kaikkea, älä koskaan lakkaa uskomasta itseesi. Muista, että sinäkin olet jotain erikoista ja voit menestyä elämässä. Ei ole tärkeää mihin pyrit, kunhan päämäärän saavuttaminen tekee sinut onnelliseksi.

13.2.2013 Me, jotka elimme keskitysleirissä, voimme muistaa ihmisiä, jotka kulkivat parakeissa lohduttaen muita; antaen pois viimeisen leipäpalansa. Heitä on ehkä lukumääräisesti vähän, mutta he antavat riittävän todisteen siitä, että ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta - vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä. 

14.2.2013 Ihmiset yrittävät usein elää elämäänsä takaperin: he hankkivat rahaa ja tavaroita, jotta pystyisivät tekemään sitä mitä haluavat tullakseen onnellisiksi. Elämähän kulkee juuri päinvastoin. Ihmisen täytyy ensin olla sitä, mitä on, sitten tehdä mitä hänen kuuluu tehdä, saadakseen sen, mitä hän haluaa.

15.2.2013 Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.

- Perjantaina 15. helmikuuta, lentosotamies Järvenpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!