Möttönen nielee perkelettä, urheilija nostaa puntteja

Valmistelin pääosin tämän kirjoituksen jo p-kaudella. Nyt asiaan on jo tullut etäisyyttä, ja ehkä onkin parempi, että kirjoitin tämän nyt vasta. Väitteitä on monia, itse keksisin vastaväitteen moniin, mutta kirjoituksen pituuden vuoksi en viitsi niitä alkaa jauhamaan. Kommentoikaa te.

Paljon on ehtinyt skappareita lähteä eläkkeelle siitä ajasta, kun Suomen kultajuoksija Lasse Virenin toteamus, että armeija teki hänestä urheilijan, olisi totta. Legendoja urheilijoiden tarinoista armeijassa riittää. Esimerkiksi legenda on, että ralliautoilun maailmanmestari (1981) Ari Vatanen oli niin vähän aikaa armeijassa, ettei ehtinyt kertaakaan vaihtaa lakanoita. Tositarina sen sijaan on, että 1980-luvulla Urheilukoulun tennisryhmä oli niin väsynyt, että nukkuivat harjoitusvuoronsa tennishallissa ja jäivät tästä kiinni kouluttajalle.

Varusmiespalveluksen ja huippu-urheilun yhteensovittaminen ei ole helpoimmasta päästä. Puolustusvoimat on kuitenkin parantanut huippu-urheilijoiden mahdollisuuksia vuosia hoitaa kansalaisvelvollisuus nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Intti on jo liian helppo urheilijoille, kuuluu monen väite. Moni ei  enää vikisemättä niele urheilijoiden helpotuksia - keskustelua on ollut jo vuosia aiheesta. 

Viime lokakuussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja vaati pääesikunnalta perusteluja urheilijoiden kevennetylle palvelukselle Lahdessa. Tasa-arvon toteutuminen oli etenkin Pajuojan huolenaiheena. Pääesikunta vastasi helmikuussa 2013: urheilijat ovat nuorison esikuvia, eikä varusmiespalvelus saa olla esteenä kansainväliselle menestymiselle. Tavallinen varusmies, ole hiljaa ja tyydy siis kohtaloosi!

Perusteita nurinaan kuitenkin on: varusmiespalveluksessa on kuitenkin niin merkittävä ero urheilijoiden ja ei-urheilijoiden välillä Suomen varuskunnissa. Lahdessa tämä ero on ehkä merkittävin. Kuuden kuukauden (palvelusmäärä 180vrk, eli ei uudistettu) palveluksen suorittanut sotamies Möttönen saa sotilaskoulutusta noin 120 vuorokautta, vapaata hänellä on noin 60 vuorokautta. Näin kertovat Puolustusvoimien tilastot. Urheilukoulussa palvellut sotamies Urheilija oppii sotataidot keskimäärin 66 vuorokaudessa; kolmanneksen ajasta hän käyttää treenaamiseen ja kilpailuihin. Lomia heillä molemmilla on yhtä paljon.

Möttönen tetsasi, ryömi ojassa, nieli perkelettä, katsoi ylälistaan sillä ajalla, kun Urheilija nosteli puntteja, joi palautusjuomaa ja - toivottavasti - tuuletteli onnistumisiaan kentällä.

Onko tämä oikeudenmukaista järjestelmässä, jossa ei tunneta sanaa yksilö? Puolustusvoimat joutuu sovittamaan muuten niin "tasa-arvoistavan" järjestelmänsä urheilijoiden kohdalla uudeksi. Olisihan se noloa, että esimerkiksi SM-liigatason jääkiekkoilija pitäisi välivuoden armeijan vuoksi - jotta voisi oppia puolustamaan isänmaataan. Toisaalta onhan sekin aika moraalikatoista toimintaa, että NHL-tason jääkiekkoilija ei voi pelata Suomessa kuin vain muutaman kuukauden NHL:n työsulun aikana, jottei omat miljoonat joutuisi isänmaan verotettavaksi. Isänmaalle, joka antoi hänelle koulutuksen, jäähallin, jossa pelata, ja mahdollisuuden harrastaa. Toki on sitä isompiakin syntejä maailmassa.

Jos jätetään Lahden urheilukoulu vähemmälle, niin miten urheilijoita kohdellaan muilla kasarmeilla? Omat kokemukseni rajoittuvat Kauhavan lentosotakouluun, jossa lähes järjestänsä palvelustaan suorittavat tulevat maakunnasta ja ovat urheilijoita, maanviljelijäperheestä tai jonkin muun hyvän syyn vuoksi Kauhavalla palvelemassa. Itse pääsin Kauhavalle urheilun kautta, tosin nyt pidän välivuoden urheilusta loukkaantumisten vuoksi.

Miten Kauhavalla on kohdeltu urheilijoita? Harjoitusvapaat pyörivät heillä hyvin - ainakin näin omin silmin katsottuna -, tuskin montaakaan iltaa on joutunut yksikään urheilija viettämään kasarmilla sen vuoksi, ettei harjoitusvapaa-anomukset olisivat menneet puihin. Vain ensimmäiselle palvelusviikolla eivät harjoitusvapaat pyörineet. Etenkin peruskaudella eli alokasaikana tuntui, että urheilijat jäivät lähes järjestänsä paitsi paljosta: armeijan kaikista v-maisimmasta toiminnasta, eli Kauhavalla p-kaudella päälle tunnin kestävästä sipasta (siisteyspalvelusta), sen jälkeen noin puolen tunnin "ootte ihan perseestä" -jäpistelypalautteesta ja vielä illalla pitkästä iltavahvarista ja pinkka- ja punkkatarkistuksista. Illat olivat kaiken kaikkiaan omasta mielestäni kaikista paskinta p-kaudessa - lukuun ottamatta sitä paria tuntia kun sai olla vapaalla. Tilannetta pahensi se, että välillä jopa kolmasosa joukkueesta oli harjoitusvapailla ja jotkut heistä olivat välillä hankkineet/mokanneet meille kasarmilla oleville taistelijoille rangaistuksen, jonka pitäisi koko joukkue kärsiä illalla, mutta sen kärsii vain "tavalliset taistelijat" joukkueesta - urheilijat olivat urheilemassa tai kotona lepäämässä, jos olivat saaneet treenivapaat mutta treenejä ei pidettykään.

Järjestelmä ei tunnu siis reilulta. Etenkään muiden taistelijoiden mielestä. Miksi tuon ei tarvitse tehdä pinkkaa ja punkkaa koskaan illalla? Miksi se pääsee ennen neljää ja me vasta ennen seitsemää. Miksi se saapuu kasarmille vasta hiljaisuuden laskeuduttua? Miksi se ei joudu kärsimään samaa paskaa kuin me illalla, vaikka se olisi hankkinutkin sen meille omalla töhöilyllään? Näitä kysymyksiä riittää varmasti "perustaistelijoiden" mielessä jokaisessa saapumiserässä.

Fakta on se, että urheilija pääsee armeijasta helpommalla selkeästi kuin "tavallinen" alokas Danonino. Fakta on myös se, että urheilijan kuormitus on aika iso sekä fyysisesti että henkisesti armeijan aikana, sillä samaan aikaan pitäisi hoitaa ja menestyä jotenkin urheilussa ja sit olla armeijassa. Huomatkaa tämä.

Kumpikaan osapuolista ei taida kuitenkaan ymmärtää toistansa täysin: ei-urheilijat ovat kettuuntuneita urheilijoille siitä, että he pääsevät kassulla "helpolla" ja urheilijat ajattelevat, että noilla toisilla vasta helppoa on, koska niiden ei tarvitse murehtia muusta kuin vain palveluksen suorittamisesta. Meillä on treenit ja vielä pitäisi kehittyä - menestyä.

Itse kuitenkin ihmettelen, että jo p-kaudella ero on niin merkittävä näiden kahden eri tasolla olevien alokkaiden välillä. Ja sitten vielä urheilijat järjestänsä palvelevat sen kuusi kuukautta. Helpolta se ainakin näyttää - tuntuuko se siltä? Jos itse urheilisin samalla tahdilla kuin ennen armeijaa, olisi armeija aika todella helvetillistä, sillä urheiluun panostaminen vie niin paljon aikaa. Tällöin ymmärrän urheilijoiden "helpotuksia". Moni muu ei taida ymmärtää.

Mutta haluan kuitenkin kysyä Puolustusvoimilta, kumpi menee edelle, opiskelupaikka vai urheilu? Miksi niin harva pääsee opiskelemaan sen sijaan, että niin usea pääsee urheilun nojalla pois armeijasta nopeammin. Vaikka urheilisi "vain" junioreiden SM-tasolla. Pahimmassa tapauksessa olisi joukkuelajissa ja kuluttaisi penkkiä.