Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme. |
Kun miettii menneitä päiviä, vai
pitäisikö sanoa aamuja, mieleen muistuu monenlaisia muistoja. Haikeutta on
aistittavissa – luonnollisesti. Vaikka armeija ei sinällään antanut minulle
mitään, se loppujen lopuksi antoi aika paljonkin. 7. tammikuuta portista sisään
astui aika erilainen ihminen kuin nykyisin, 18. syyskuuta viimeisen kerran
portista astellut korpraali Järvenpää. On vaikea sanoa, olisinko muuttunut
ikinä näin paljon ihmisenä yhdeksän kuukauden aikana siviilissä kuin olemalla
armeijassa. Epäilen, etten olisi.
Sinällään kun ajattelen, miten
oikein yhdeksän kuukautta muutti minua, niin muutos on valtaisa. En kuitenkaan suostu allekirjoittamaan väitettä, että armeija tekisi pojista miehiä. Jos näin olisi, haluaisin pysyä poikana. Kaiken sen pelleilyn määrä, jota mieleen tulee, on sellaista, mikä ei tee pojasta miestä - ainakaan oman mieskäsitykseni mukaan.
Kaikkea muuttumisestani en toki halua jakaa, mutta joitakin muutoksia ehkä. Ennen kaikkea opin tuntemaan itseni paremmin. Opin tuntemaan vahvuuksiani – ja heikkouksiani. Suurta muutosta on tapahtunut myös ajattelussani: koska tunnen itseni nykyään niin paljon paremmin kuin ennen, on luonnollisesti luottamukseni itseeni kasvanut. Olen löytänyt – ainakin jokseenkin - sisimpääni, nähnyt sen kovempien hetkien aikana, helpompien ja ketutuksen hetkenä ja todennut, että olen kohtuullisen hyvä tyyppi. Oikeasti, harva antaa arvoa itselleen ja omalle persoonalleen – hyvällä tavalla, ei narsistisesti. Voin sanoa nyt intin käyneenä, että onnesta olen kokenut ne asiat elämässäni, jotka olen kokenut ja nähnyt. Onnesta olen syntynyt siihen perheeseen, niille vanhemmille, tähän maahan. Onnesta minulla on ollut sellaiset sisarukset, sellaiset kaverit. Onneksi olen sellainen kuin olen, oman elämäni oma sankari. En ajatellut ennen näin. Ennen annoin arvon pitkälti vain muille ihmisille, enkä pitänyt itseäni oikein minään. Ajattelin, että heidän elämänsä on paljon parempaa kuin minun. Nyt palettiin on tullut oman itsensä arvostaminen. Nyt olen avoimempi uusille ajatuksille, uusille ihmisille, uusille haasteille. Ennen kaikkea, uskon tulevaisuuteen taas - ainakin ajoittain.
Kaikkea muuttumisestani en toki halua jakaa, mutta joitakin muutoksia ehkä. Ennen kaikkea opin tuntemaan itseni paremmin. Opin tuntemaan vahvuuksiani – ja heikkouksiani. Suurta muutosta on tapahtunut myös ajattelussani: koska tunnen itseni nykyään niin paljon paremmin kuin ennen, on luonnollisesti luottamukseni itseeni kasvanut. Olen löytänyt – ainakin jokseenkin - sisimpääni, nähnyt sen kovempien hetkien aikana, helpompien ja ketutuksen hetkenä ja todennut, että olen kohtuullisen hyvä tyyppi. Oikeasti, harva antaa arvoa itselleen ja omalle persoonalleen – hyvällä tavalla, ei narsistisesti. Voin sanoa nyt intin käyneenä, että onnesta olen kokenut ne asiat elämässäni, jotka olen kokenut ja nähnyt. Onnesta olen syntynyt siihen perheeseen, niille vanhemmille, tähän maahan. Onnesta minulla on ollut sellaiset sisarukset, sellaiset kaverit. Onneksi olen sellainen kuin olen, oman elämäni oma sankari. En ajatellut ennen näin. Ennen annoin arvon pitkälti vain muille ihmisille, enkä pitänyt itseäni oikein minään. Ajattelin, että heidän elämänsä on paljon parempaa kuin minun. Nyt palettiin on tullut oman itsensä arvostaminen. Nyt olen avoimempi uusille ajatuksille, uusille ihmisille, uusille haasteille. Ennen kaikkea, uskon tulevaisuuteen taas - ainakin ajoittain.
Pidin puheen heinäkuun
saapumiserän tervetulojuhlassa VMTK:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Totesin
puheessa, että harvoin siviilissä tulee koettuja yhtä paljon ja niin lyhyessä asioita kuin armeijassa. Viikot siviilissä ovat arkea, todellisuutta. Harmaata sellaista – ainakin usein. Isäni jaksoi aina muistuttaa minua tästä. Intissä asiat tulee ottaa kokemuksina,
seikkailuina. Eihän se siltä tunnu, mutta loppujen lopuksi se on ja oli juuri
sitä. Kokemuksia omista voimavaroista, seikkailua metsän siimeksessä. Enpä
ollut ennen inttiä nukkunut teltassa; nyt olen viettänyt maastossa lähemmäs 40
päivää. Kokemuksia? Kyllä.
Armeija-aikana tutustuin myös
varusmiesten etujärjestötoimintaan, varusmiestoimikuntaan ja sitä kautta
Varusmiesliittoon. Aika huonoissa kantimissa homma on, kun miettii kuitenkin,
kuinka paljon voimavaraa olisi takana parhaimmillaan meillä, varusmiehillä. Noin
25 000 varusmiestä suorittaa vuosittain palveluksen, reservin koko on päälle
300 000 taistelijaa tällä hetkellä. Miten näin ”merkittävillä” henkilöillä voi olla niin huono
asema sosiaalisesti tässä yhteiskunnassa? En jaksa alkaa politikoida, mutta
näen edelleen varusmiesten aseman heikkona.
Jo ennen armeijaa pidin Suomen
puolustusta aika huterana. Pidän sitä edelleen, enemmän nyt, kun armeija on
käytynä. En usko, että pärjäisimme millään sotatilanteessa. Valitettavaa se on,
mutta kyseisen kokemuksen tuoman faktan jakaa useat varusmiehet. Siksi
toteankin, että yhteistä puolustusta on mietittävä ja lopetettava täysin väärä
puolustuspoliittinen jargoni. Pyhä lehmä, sitähän asepalvelus ja Suomen armeija
on. Nato? Miksi ei. Pohjoismainen puolustus? Miksi ei. Euroopan yhteinen
puolustus? Miksi ei. Mä ainakin haluan liittyä. Mä ainakin haluan Suomeen ensimmäistä kertaa järkiperäisen keskustelun aiheesta. Lyödään faktat pöytään, ei jaksa tunteilla historialla ja faktoilla, jotka eivät aina pidä edes paikkaansa. Uskoisin, että aika monen mielipide muuttuisi.
Nyt lähden suorittamaan
opiskelujani. Kauppatieteellisessä toistaiseksi ollaan, ekonomiksi pitäisi
valmistua. En tiedä, onko tämä ”se” juttu minulle. Tiedän kuitenkin, että intin
käyneenä olen entistä luottavaisemmin matkassa elämän tiellä. Kiitos siitä,
Suomen Puolustusvoimat.
Haluan myös kiittää kaikkia heitä, joiden kanssa vietin aikaa kuluneiden kuukausien aikana. Aika huikeita tyyppejä ootte, ja jotkut eivät luonnollisesti ole - kai senkin saa tunnustaa? Pitäkää lippu korkealla!
”Unelmien toteuttaminen
tekee elämän mielenkiintoiseksi.”
PS. Kuten intin aikana jaksoin todeta, nyt siviilissä nähdään, ketkä on oikeasti niitä kovia jätkiä ja johtajia. Valitettavasti porttien sisällä tehdyt asiat eivät merkitse enää mitään. Pelleilyt ovat ohi, tervetuloa todelliseen maailmaan. Siihen missä voi kyseenalaistaa, ilmaista oman mielipiteensä. Niinhän tämä yhteiskunta menee eteenpäin ja on aina mennyt historian aikana; kyseenalaistamalla. Vaihtamalla huonommasta parempaan.
Ajattelin, että voisi kirjoittaa joitain ajatuksia ylös yleisestä maailman meiningistä tulevaisuudessa. Saa nähdä, tapahtuuko näin. Palaillaan kuitenkin!: )
Ajattelin, että voisi kirjoittaa joitain ajatuksia ylös yleisestä maailman meiningistä tulevaisuudessa. Saa nähdä, tapahtuuko näin. Palaillaan kuitenkin!: )
tuli mieleen konkreettinen opittu asia: oikeaoppine ruokailurytmi. Ja se jäi päälle!
VastaaPoistaJärkiräisen keskustelun syntymistä voi helpottaa allekirjoittamalla kansalaisaloitteen asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/468
VastaaPoistaTossa vielä aloitteen kotisivut, sieltä löytyy erittäin paljon faktaa tästä asiasta http://ohion.fi/index.htm
Käykää allekirjoittamassa.